Omnipress

Omnipress Oy on osa Keskisuomalainen-konsernin Aikakauslehtiryhmää. Aikakauslehtiryhmään kuuluvat asiakas- ja sidosryhmälehtien tuotannosta vastaava Omnipress Oy, ammattilehdet Aromi, Evento ja Shaker sekä Autoliiton Moottori-lehti. Aikakauslehtiryhmän liikevaihto vuonna 2015 oli 4,7 miljoonaa euroa.

Pitkät asiakassuhteet, eri toimialojen osaaminen ja journalistinen ammattitaito ovat Omnipressin vahvuuksia. Joidenkin asiakkaidemme kanssa yhteistyö on jatkunut yrityksen alkuajoista 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Toimimme sopimuskustantajana noin 20 julkaisussa.

Omien ammattilehtien, Aromin, Eventon ja Shakerin menestys perustuu sidosryhmien tuntemiseen ja vankkaan kohderyhmäosaamiseen. Suomen suurin autoilun ja liikenteen media, Autoliiton jäsenlehti Moottori ja moottori.fi, ovat täydentäneet Keskisuomalaisen Aikakauslehtiryhmän mediatarjontaa vuodesta 2013 lähtien.

Monikanavaisesti tuotetut mediamme ilmestyvät niin painettuina kuin verkossakin. Verkkolehdissä julkaistaan paljon lisäsisältöä ja ajankohtaisia uutisia, joista lukijat saavat tietoa uutiskirjeiden ja some-postausten kautta. Kansainväliset mediamme kertovat henkilöstömme vankasta kielitaidosta ja kansainvälisestä asiantuntemuksesta. Työllistämme tällä hetkellä noin 30 toimittamisen, myynnin ja markkinoinnin ammattilaista. Lisäksi meillä on laaja kotimainen ja kansainvälinen yhteistyöverkosto.

Kaikki asiakasmedian palvelut ideoinnista painatukseen ja jakeluun, teksteistä liikkuvaan kuvaan ja tutkimuksiin on mahdollista saada konserniyhteistyömme kautta saman katon alta. Jokaista asiakasta varten kokoamme aina parhaan asiantuntijatiimin ja asiointi kaikissa palveluissa tapahtuu vaivattomasti saman yhteyshenkilön kautta.

Tutustu julkaisuihin

 

JAA
Asiakkaitamme