Amandan tähtäin on Rion paralympialaisissa

Vasta 21-vuotias Amanda Kotaja on ratakelauksen suuri suomalainen tähti ja vahva mitalitoivo myös Rion paralympialaisissa Brasiliassa syyskuussa.

Tätä kirjoitettaessa eletään kesäkuuta ja Amanda Kotaja on juuri päättänyt harjoitukset Leppävaaran urheilupuistossa Espoossa. Amanda Kotaja istuskelee pyörätuolissaan radan reunalla vieressään alumiininen kilpapyörä. Kauimmaksi loistavat kuitenkin vaaleat hiukset ja iloinen hymy. Niin häntä on mediassa sanottu: iloiseksi. Tätä hän on myös todellisuudessa.

Toinen seikka, mikä pistää silmään on hentous. Amanda vaikuttaa hyvin sirolta, joten heti ei uskoisi, että penkkipunnerruksessa nousee rautaa suorille käsille 62,5 kiloa.

Alkukesä ei Amandan kannalta mennyt aivan kuten piti. Hän joutui jättämään EM-kilpailut leikkauksen vuoksi väliin, mutta ei murehdi. Tähtäin on Riossa ja siellä tietenkin voitto 100 metrillä ja hyvä sijoitus 400:lla.

Ylitän itseni usein kilpailuissa

– Rio on ollut jo pitkään päätavoitteeni. Lontoo tuli vähän liian aikaisin, mutta pärjäsin sielläkin yllättävän hyvin. Muutenkin minulle on ollut tyypillistä, että usein ylitän itseni kilpailuissa. Sitä varmaan tarvitaan nytkin, koska tiedän mitalien olevan tiukassa, sanoo juuri maailmanennätyksensä amerikkalaiselle kelaajalle menettänyt Amanda.

– Hän teki kovan ajan, mutta se tehtiin Indianapolissa, jossa on äärettömän nopea rata. Tiedän kuitenkin, että pystyn voittamaan ja siksi se on myös ainoa tavoitteeni. Tiedän, että taso kovenee jatkuvasti, joten mitalit eivät todellakaan tule helpolla.

Voittamisesta tuli pakko

Voittaminen on ollut äärettömän kilpailuhenkiselle Amandalle lähes pakonomaista. Huippulahjakkaana kelaajana hän on nuoresta lähtien myös tottunut voittamaan, minkä vuoksi voitontahto meni lähes yli.

Dohan MM-kilpailuissa 2015 halusin niin paljon voittaa satasen kelauksen, että pää ei enää kestänyt, vaan jäin toiseksi. Tiedän, että hyvänä päivänä olisin voinut sen kisan voittaa.

Urheilun psyykkiseen puoleen on Suomessa panostettu liian vähän.
Urheilun psyykkiseen puoleen on Suomessa panostettu liian vähän.

Amanda puhuu paineistaan rehellisesti, kuten ammattiurheilija. Hän kertoo, että näitä paineita on nyt käsitelty ja uskoo sen vuoksi olevansa nyt myös vahvempi urheilija.

– Olen muutenkin sitä mieltä, että urheilun psyykkiseen puoleen on Suomessa panostettu liian vähän. Se on todella tärkeä osa kilpaurheilua. Psyyke kulkee yhdessä fysiikan kanssa.

Tällä hetkellä Amanda keskittyy vain urheiluun, mutta jatkossa haaveena olisikin päästä lukemaan psykologiaa ja siinä paneutua ennen muuta urheilupsykologiaan.

– Se olisi tosi mielenkiintoista. Urheilu ja varsinkin tämä olympiavuosi on kuitenkin vienyt niin paljon aikaa, että ei ole pystynyt oikein keskittymään pääsykokeisiin lukemiseen. Ehkä ensi keväänä, arvelee Mäkelänrinteen urheilulukiosta vuonna 2015 valmistunut Amanda.

Vampulasta maailmalle

Amanda on kotoisin Satakunnan Vampulasta. Hän on kärsinyt synnynnäisestä selkäydinvammasta ja ollut sen vuoksi aina pyörätuolissa. Tämä ei kuitenkaan rajoittanut tai estänyt häntä toteuttamasta luontaista liikunnallisuuttaan.

– Olin aivan tavallisessa koulussa ja osallistuin aina myös liikuntatunneille ja tein kaikkea sitä, mitä muutkin lapset tekivät niissä rajoissa, joita pyörätuoli minulle asetti.

Pyörätuoli on osa minua

Tämä kertoo Amandan valoisasta luonteesta, joka nytkin paistaa ensi hetkestä, kun hänet kohtaa. Ilo, valo ja elämänmyönteisyys näkyvät ja tarttuvat.

– Minulta on joskus kysytty, mitä sanoisin, jos keksittäisi sellainen ihmelääke, joka parantaisi synnynnäisen selkäydinvammani ja toisi liikuntakykyni takaisin. Olen vastannut, että en haluaisi sellaista lääkettä, koska pyörätuoli on osa minua.

Treenaa kuin pikajuoksija

Amanda Kotajan harjoittelu on täysin ammattimaista. Koska hän on sprintteri, hän myös harjoittelee kuten pikajuoksijat.

– Erona on se, että meillä on vain yläkroppa käytössä ja kädet tekevät sen minkä jalat pikajuoksijalla. Muuten me teemme samankaltaisia harjoituksia. Otamme lähtöjä, teemme tekniikkatreenejä, vedämme painokelkkaa, kelaamme määräintervalleja, aerobista kestävyyttä ja ylinopeuskelauksia, jolla pystytään vaikuttamaan lihasten hermotukseen.

Kaikkiaan Amanda harjoittelee kaudesta riippuen 8-10 kertaa viikossa. Näistä kelaustreenejä on yleensä viisi. Kesäisin hän kelaa useimmiten Leppävaarassa, talvella Esport Centerissä. Tämän lisäksi hän kelaa myös rullilla, joka on juoksumaton kaltainen väline, jossa pystyy hyvin säätämään vastuksia ja harjoittelemaan tehokkaasti.

Rullat olivat myös nuoren Amandan väline, kun hän aloitti ratakelauksen, eikä Vampulassa ollut muuta mahdollisuutta. Siksi muutto Helsinkiin ja Mäkelänrinteen urheilulukioon oli ratkaiseva askel kohti maailman huippua.

Perhe on aina ollut tukena

Amanda korostaa perheensä merkitystä. Urheilemisen hän on tosin keksinyt itse, mutta läheiset ovat olleet tukemassa häntä tässä harrastuksessa.

– Toisaalta tärkeää on ollut myös se, että minä en ole ollut perheessä missään erityisasemassa, jossa minua olisi vammani takia liikaa paapottu. Varmaan juuri tämän vuoksi olen niin hyvin hyväksynyt itseni tällaisena ja kokenut, että pyörä myös antaa minulle niin paljon.

Amanda asuu Vuosaaressa yhdessä poikaystävänsä kanssa ja toteaa, että hänen asiansa ovat kaikella tavalla hyvin. Taloudelliset mahdollisuudet urheiluun ovat hyvät, koska hänellä on valtion iso urheilija-apuraha, liiton stipendi sekä tukijoina vielä Sonera, Huittisten kaupunki ja TT-Fysio. Amanda on iloinen myös siitä, että vammaisurheilu on saanut niin hyvän aseman Suomessa.

– Tästä voimme pitkälti kiittää Leo-Pekka Tähteä, joka on ollut myös minun idolini.

Teksti: Tom Kalima
Kuvat: Timo Porthan

JAA